Tekniikkatumpelo tiedottaa

Aloitin uuden blogin, nimeltään Rio de Janeiro, part 2. Se löytyy ihan uudella nimellä, jota en nyt muista. Olen saanut palautetta, että blogikirjoituksia ei löydy. Kyllä ne siellä on, enkä nyt oikein ole varma, miten ne saa esiin. Ehkä googlettamalla nimellä. Siis blogin otsikolla. Olin kuvitellut, että tämä uusi blogi menee vanhan jatkoksi, mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Eikä siellä vielä olekaan kuin pari juttua, mutta tavoitteenani on kyllä saada sinne muutama lisää. Terveiset ja kiitokset kaikille, jotka ovat viitsineet näitä juttuja lukea ja kommentoida.
Saila

http://sailano.blogspot.com/ löytyi tämän uuden osoite :-)

Näkemiin Rio!

      

Syrjään siirretyt

Naisilla on taipumus muokata tilaa, jossa hän viettää aikaansa. Jos nainen saa oman työhuoneen, ensimmäiseksi hän vaihtaa kalusteiden paikkaa ja tuo viherkasveja ikkunalle. Sitten hankintaan menee uudet matot ja uudet taulut.  Jotta nainen voi työskennellä harmoniassa ja viihtyä työpaikallaan, on feng shuit ja sen tapaiset jutut oltava kohdallaan. Tavaroita ja koristeita, joita nainen ripottelee ympärilleen, on naisen työhuoneessa, naisen asunnossa, naisen poikaystävän asunnossa ja yleensäkin siellä, missä nainen aikoo olla enemmän kuin kaksi viikkoa. Jos yritykseen tulee uusi naisjohtaja, hänen ensimmäinen konkreettinen toimintansa uudessa työpaikassaan on saada siivoustalkoot aikaiseksi ja kalusteet uusiksi, tai ainakin niiden paikkaa pitää vaihtaa. Sitten kukkia ja koristeita pöydälle, ja niin on naisen kosketus tehnyt ympäristölle ihmeitä ja kaikkien työteho nousee!  Eräs tuntemani iäkäs herrahenkilö sanoi joskus vuosia sitten, että naisilla on niin vahva pesäntekovietti, että kotia tehdään vähän joka paikkaan.

Kiertolaisen elämä on mielestäni melko yksinkertaista. Tämä voisi johtaa päätelmään, että minun pesänrakennusvietissäni on jotain vikaa. Tähän asuntoon, missä nyt olemme olleet noin kaksi kuukautta, olen hankkinut ainoastaan perunankuorimaveitsen, tiskirätin ja tiskisienen. Tiskisienen siksi, että täällä Riossa ei kerta kaikkiaan myydä tiskiharjoja. Mutta se on jo ihan eri tarinan aihe. Yhtään kukkaa en ole tuonut pöydälle, vaikka yhden kerran puolisokin tarjoutui ostamaan niitä. Ja kukkatarjonta on täällä tosi upea ja värikäs. Meidän ainoa pöytämme on täynnä koneita ja johtoja, ei tähän olisi kukkia mahtunut. Mutta täytyy myöntää, että itseään pitää muistuttaa aina välillä, etten tarvitse mitään, ja pesiä on jo rakennettu ihan tarpeeksi. Muutama pesä on ehditty jo purkaakin, kiitos sukulaisille ja ystäville tiheästä muuttoavusta viimeisen vuoden aikana!

                                                                                        Silityskeskus, puisella silityslaudalla, käsityötä

En ole siirrellyt huonekaluja, koska täällä ei mahdu niitä siirtämään. Koriste-esineitä olen työntänyt kaappiin piiloon, kipsistä valettu kurpitsa ei kuulu suosikkieni joukkoon. Eikä liioin krumeluurimaljakot, jotka tekevät kaapissa seuraa kurpitsalle. Tänne ei kerta kaikkiaan ole voinut tuoda mitään lisää. Pois olisi sen sijaan joutanut vaikka mitä. Yhtenä esimerkkinä homeinen leipäkori, joka on kirjahyllyn kaapissa. Samoin kaksi kolmesta silitysraudasta ovat olleet tarpeettomia. Kolme muuttoa vuoden sisällä on tuonut varmuuden siitä, että en tarvitse yhtään lisää tavaraa lisää elämääni. Meillä on yksi varasto Lahdessa täynnä tavaraa, jota en ole tarvinnut yli vuoteen. Kaikenlaista roinaa, jota on tullut kerättyä vuosien varrella, on nyt varastoituna ja täysin käyttämättömänä.

Majapaikka on kuitenkin kiva olla ihmisellä. Voin rehellisesti sanoa etsineeni majoitusta yli vuoden ajan. Tämän saa lukea niin, että olen roikkunut netissä tutkien kiinteistövälittäjien sivuja vuoden ajan, lähes päivittäin. Ensin Suomessa, ja nyt Riossa sama homma on jatkunut. Asunnon etsiminen on rankkaa puuhaa, ihan missä päin maailmaa tahansa. Asunnon etsiminen on myös aikaa vievää puuhaa. Pitäisi löytää sellainen asunto, joka on mukavalla paikalla. Pitää miettiä, minkälaisia palveluita haluaa kotinsa viereen ja mitkä palvelut voivat olla vähän kauempana. Pitää harkita, miten haluaa kulkea, käyttääkö omaa autoa, julkisia kulkuvälineitä vai pyöräileekö tai käveleekö kohteesta toiseen. Sijainti on iso juttu asunnon etsijälle. Sitten asunnon pitää olla asujilleen muutenkin sopiva. Jos tykkää kokata, keittiön täytyy olla siihen sovelias. Jos pitää isoja pippaloita, täytyy olla tilaa eikä hyvistä naapureistakaan ole haittaa. Jos viettää paljon aikaa kotona, asunnon pitää olla viihtyisä, että siellä on mukava olla.

Nettipalvelut, joihin on listattu myytävät tai vuokrattavat asunnot ovat asunnonetsijän aamulukemisto, päiväkahviseura ja iltaliturgia. Suomessa selkeä palvelu on esimerkiksi Oikotie, johon myyjät listaavat myytävät ja vuokrattavat asunnot. Kun löydät mieleisen asunnon, otat yhteyttä kyseistä asuntoa kauppaavaan välittäjään tai omistajaan. Suomessa tämä pelaa, ja asunnon ostaja voi luottaa, että myytävä tai vuokrattava omaisuus on sen oma, joka sitä tarjoaa. Välittäjä näyttää kohdetta pyydettäessä, ja jopa yleisiä näyttöjä pidetään.  Siskon kanssa vielä puolisen vuotta sitten puhelujemme pääaihe oli uudet, myytävät asunnot Lahdessa.

Täällä kaikki on taasen toisin. Asuntoja tarjoavat omistajat ja välittäjät, pahimmillaan molemmat yhtä aikaa. Mahdollisesti useat välittäjät tarjoavat saman omistajan samaa asuntoa. Jos haluat nähdä kohteen, pitää varautua, ettei omistaja välttämättä halua näyttää kohdetta. Tai omistaja ei ehdi näyttämään asuntoa, kenties vasta kolmen viikon kuluttua. Pitää varautua myös siihen, että välittäjäkään ei halua näyttää kohdetta. Ja pitää varautua siihenkin, ettei koko kohdetta edes ole. Jos nyt kuitenkin vuokrattava kohde löytyy, ja siihen voisi sen pesän kuvitella tekevänsä, on edessä vielä monta mutkaa. Jos asuntoa tarjoaa välittäjä, vuokra voi nousta tuplasti. Jos haluaa maksaa vuokrasta verot, hinta nousee noin 30 prosenttia. Ja sitten pitää olla kasa käteistä rahaa. Kukaan ei halua pankkiin talletuksia vaan kaikki haluavat maksun käteisellä. Ihan kuin järjestelmä olisi tehty rosvoja ajatellen. Kaikki tietävät, että ihmisillä on paljon käteistä, ja tilaisuushan monesti tekee varkaan. Sitten vielä varoitellaan kulkemasta kadulla arvotavaran kanssa.

Asunnot täällä ovat Suomen asuntoihin verrattuna ihan erilaisia. Olemme kiertäneet muutaman läpi etsiessämme syksyksi majapaikkaa. Keittiö on yleensä pieni ja kapea käytävä, jonka toiselle seinälle on asennettu kaapit ja tiskiallas. Astianpesukonetta ei yleensä ole. Ruuanlaitossa käytetään kaasua. Kaasuliesi ja uuni löytyvät monestakin asunnosta, joissakin voi olla parvekkeella myös hiiligrilli. Siis jos asuntoon kuuluu parveke tai terassi. Parvekkeet eivät ole täällä kovin suosittuja, niissä ei kuulemma voi kesäaikaan kuitenkaan olla. Pyykinpesukone on usein kapeassa keittiössä, ellei asunnossa ole erillistä tilaa pyykille. Jos on, sen tilan yhteyteen on usein rakennettu maid´s room, kapea tila, jossa on kapea sänky. Pyykit nostetaan katon rajaan kuivumaan omaan telineeseen, se vaikuttaa kyllä kätevältä. Ikkunoita ei ole välttämättä joka huoneessa, mikä kuumalla kelillä saattaa olla hyväkin. Sitten joka asunnossa on monta vessaa ja suihkua. Yhdessä asunnossa, jota kävimme katsomassa, oli peräti viisi vessaa. Rouvan unelmien kohde, sanoi mieheni. Rouvalta jäi kuitenkin tämä unelma saamatta. Hetken leikittelin ajatuksella, että vessaan voi istahtaa lähes minkä nurkan takana tahansa J

Asunnot, joita meille gringoille tarjotaan, ovat varustelultaan vanhoja, kuluneita ja nuhjuisia. Ne ovat käypäisiä lomailuun tai lyhytaikaiseen olemiseen. Kostea, lämmin ilmasto on jättänyt joka paikkaan jälkensä. Koneet ovat ruosteessa, maalit lohkeilevat seinistä ja hometta kertyy nurkkiin ja kaappeihin. Liinavaatteet ovat sellaisia, joista äitini tapasi leikata matonkuteita. Siistiä, kalustettua asuntoa on täältä todella vaikea löytää, ainakaan kohtuuhintaan. Suomen hintoihin verrattuna vuokrat ovat vähintään kolminkertaiset, ellei enemmänkin. Tarjolla olisi kyllä äärettömän upeita penthouseja, joissa on ulkoaltaat, jacuzzit ja mieletön näköala merelle. Sellaisen ottaisin hyvin kernaasti, mutta taitaa jäädä saamatta. Pitkäaikaiseen asumiseen on toisenlaisia vaihtoehtoja, mutta ne eivät koske meitä. Kolmen vuoden vuokrasopimusta emme lähde tekemään. Ja sellaisen tekemiseen kuulemma pitää palkata lakimies ja ties mitä muuta henkilökuntaa. Gringosta ei tule cariocaa (paikallinen asukas), ainakaan vielä.

Kompromisseja on siis taas luvassa, syksyllä, Rion keväällä. Tullessani lenkiltä nykyiseen majapaikkaan jokunen päivä sitten, katselin kummissani liikkuvaa jätesäkkiä toisella puolella tietä. Aikansa liikuttuaan säkki lojahti pitkälleen kivimuurin vierustalle ja liike seisahtui. Päättelin kyseessä olevan yhden yön kortteeri, tai ainakin muutaman tunnin majoitus. Ei varmaan kovin kallis, joskaan ei mukavuuksiakaan ole. Taas tuli todistettua, ettei ihminen paljon tarvitse, jotta pystyy elämään. Lämpöä, vettä ja ruokaa pitää kaikilla olla, elämisen perustarpeet tulevat siis vähällä tyydytettyä. Kukat ja koristukset löytyvät, kun vähän katselee ympärilleen. Ei kaikkea tarvitse itse omistaa, eihän? Vaikka en kyllä suostu jätesäkkiin majoittumaan, olivat maisemat miten hienot tahansa.

Kolmen yön kuluttua olemme taas Lahdessa. Majapaikka, mihin menemme, on molemmille jälleen uusi ja vieras, mutta tutussa kaupungissa. Tarpeistomme kulkee nykyään kahdessa matkalaukussa. No, täytyy myöntää, että tänne jää yksi laukullinen tavaraa, vähän vaatteita ja sellaista. Ja sitten Lahdessa on se varasto täynnä tavaraa. Sielläkin on vähän vaatteita ja sellaista. Ja sitten vietiin keväällä aikaisin mökille tavaraa. Sinne taisi mennä vähän vaatteita ja sellaista. Ja jätettiinpä siskon kaappeihin Lahteen jotain pientä. Kaksi kaapillista sielläkin on täynnä vähän vaatteita ja sellaista tavaraa. Toistaiseksi tämä blogi sulkeutuu, syyskuussa voi olla jatkoa luvassa. Mikä sitten on kirjoittajan mieliala, saa nähdä. Ja, näyttää siltä, että meillä on mahdollisuus saada asunto syksyksi täältä, meillä on sähköpostissa saatu lupaus sopimuksesta. Luotamme siihen, koska muutakaan emme voi. Näkemisiin!

 

Viinakset mielessä, sadepäivänä

Tänään on sadepäivä, ja kaikenlaista tuli mieleen.

Yksi rantaterassi, tarjoilulla

Suomeen on kuulemma saatu ensimmäinen terassi, johon alaikäiset voivat mennä. Kysymyksessä on nuorison itse ideoima juttu pääkaupunkiseudulla, Hesarin nettilehden mukaan. Kesäterassi, jolla ei ole anniskeluoikeutta.  Eli alaikäiset halusivat oman terassin, koska eivät voi mennä Suomessa terasseille, joissa on anniskelu, edes vanhempiensa kanssa. Mutta menevätkö vanhemmat nuoren kanssa kuppilaan, jossa ei tarjoilla väkeviä? Jätetäänkö mieluummin lapset parkkiin terassin ulkopuolelle, niin kuin koiratkin, jotta vanhemmat pääsevät baariin istumaan ? Näinkö oikeaa asennetta ja järkevää suhtautumista alkoholiin opetetaan?

Miksi toisaalla maailmassa on täysin luonnollista, että voi ostaa viinipullon tai muutkin tarvitsemansa alkoholipitoiset juomat ruokakaupasta? Meidän nykyisessä lähiruokakaupassamme, Rio Zona Zulissa, on pieni ruokailuun ja kahvitteluun tarkoitettu alue. Tänne alueelle voi tilata pitsaa, erilaisia voileipiä ja salaatteja. Aluetta voisi verrata Citymarketin tai Prisman kahvilaan. Poikkeuksena on se, että asiakas voi hakea saman kaupan hyllystä viinipullon ja nauttia sen sisällön tilaamansa aterian kanssa.  Ja jos viiniä jää yli, sen voi ottaa mukaan. Kaikkihan tietävät, että jos Suomessa tilaa ravintolaan viinipullon, se on juotava siellä loppuun, vaikkei justiinsa silloin tekisikään mieli enempää. Harmillista kyllä, ystävällinen tarjoilija ei pakkaa loppujuomisia mukaan nautittavaksi sopivampana hetkenä.

Rannalla täällä niin kuin monessa lomakohteessa Suomen ulkopuolella voi tilata melkein mitä vaan juomaa. Saatavilla on niitä caipirinhoja, joita aikaisemmassa kirjoitelmassani mainostinkin. Nyt olen jo kokeillut ananascaipirinhan, maracuja on parempi. Tarjolla on tietenkin myös vettä, olutta, limpparia ja mehuja. Vanhemmat voivat ottaa ihan siinä istuskellessaan aurinkotuolissa vaikkapa oluen, tarjoilija tuo rannalle asti. Ei tarvitse mennä erikseen aidatulle alueelle sitä nautiskelemaan, poissa toisten silmistä. Eikä kukaan vaikuta olevan humalassa tai päihtynyt, hauskaa sen sijaan monella näyttää olevan. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. Juju on tietysti siinä, ettei näissä tilanteissa juoda päihtymistarkoituksessa. Haluan uskoa, että me suomalaiset pystymme samaan. Olen varma siitä, että ne, jotka haluavat päihtyä, löytävät siihen keinon, aitojen kanssa tai ilman.

Suomalaisten väitetään olevan rajojen ja kontrollin ystäviä. Tänä kesänä kuulemani mukaan järjestysmies oli ottanut lapselta tikkarin pois tämän ollessa menossa kesätapahtumaan. Suomessa siis. Eväiden tuonti oli kielletty kyseiseen tapahtumaan, ja järjestysmies tulkitsi tikkarin evääksi. Sääntöjä pitää noudattaa, niin maailma pysyy mallillaan. Minulla ei ole mitään sääntöjä vastaan, enkä ole anarkismin kannattaja. Säännöt ja ohjeet luovat turvallisuutta ja mielenrauhaa. Jossain asioissa vain toivoisi, että maailmassa käytettäisiin tervettä järkeä sen sijaan, että vedotaan siihen, että näin sanoo ohjekirja. Että jotenkin joustettaisiin niiden rajojen sisällä, joita on pakko olla. Sillä lailla, että kaikilla olisi hyvä olla. Ehkä voisi olla niin, että kun saa vapautta käyttää omaa harkintakykyä, myös vastuuntunne kasvaa.

Me odotamme kiltisti, kun liikennevaloissa vaihtuu vihreä väri ennen kadun ylittämistä.Seuraava auto voi tulla vasta ylihuomenna, mutta me odotamme. Vihreällä valolla liikutaan, punaisella ei. Niinhän jo liikennelaulussa laulettiin minun lapsuudessani. "On valo vihreä, nyt katu ylitä." Täällä on taas kaikki toisin. Katu ylitetään silloin, kun ei autoja ole näkyvillä. Yleensä autoja on ja paljon. Siitä ei pidä välittää, koska aina voi juosta auton alta pois ja saada lisää meteliä maailmaan, kun hermostuneet kuskit painavat jarrua ja torvea. Vain tollot ja kaltaiseni turistit seisovat liikennevaloissa ja odottavat valojen värin vaihtumista. Puolison naamalla ehtii meikäläisen kanssa odotellessa vaihtua värit vihreästä punaiseen moneen kertaan, mutta melko hyvin äänet ovat pysyneet sisällä.

                                                                                                                      Pari paikallista bomberia

Täällä ei ole kiire kuin ajoneuvojen kuljettajilla. Liikenne on ihan hirmuinen, ajoneuvoilla vauhti on varmasti keskustan alueella lähemmäs sata kilometriä tunnissa. Kuskit polkevat kaasun pohjaan, vaikka seuraavat liikennevalot olisivat jo näkyvissä. Liikennerajoituksia ei ole näkynyt teiden varsilla, eikä poliisitkaan paneudu näihin pulmiin. Meteli on kakofoninen, torvet soivat, jarrut vinkuvat ja pakoputket laulaa. Toisin on kaupan kassoilla. Siellä ei ole kiirettä kenelläkään. Kesken ostostapahtuman saattaa kassaneiti alkaa keskustelemaan naapurikassan kanssa, ja yleensä keskusteluun liittyy kolmaskin henkilökunnan jäsen. Varmaankin tärkeitä asioita siinä käydään läpi. Vaikea sanoa, kun en ymmärrä paikallista kieltä. Siinä voi seisoa asiakas jos toinenkin odottamassa, että pääsee maksamaan ostoksensa. Olen huomannut, että riolaiset aloittavat ostostensa syömisen jo kassajonossa. Valmistautuvat siis pitkään jonotusaikaan hyvillä eväillä. Tämä on ihan totta, varmasti.


Ja, ettei kenellekään jää epäselväksi. Lapsia pitää suojella aikuisilta, jotka eivät hallitse juomistaan tai muiden päihteiden käyttöään. Kenenkään ei pitäsi elää lapsuuttaan humalaisten kanssa.

Favelasta ja vähän muustakin

Rannalla rennosti, tai sitten ei. Kuvan kaverilla ei ole mitään tekemistä alla olevan jutun kanssa.

Paikallinen kulkuri kiinnitti minuun jostain syystä huomiota rannalla istuskellessani. Hän selvitti jotain kovasti omalla kielellään ja minä sanoin useaan kertaa englanniksi, etten ymmärrä yhtään mitään mitä hän puhuu. Hän jatkoi ja jatkoi, kunnes tokaisin ainoan lauseen, jonka osaan ranskankielellä: En puhu portugalia! Kulkuri ymmärsi täysin, ja sanoi ”nao portugese”, tai jotain sinnepäin, ja lähti pois. Kielimuuri siis ei olekaan este ymmärtää paikallisia ihmisiä, pitää vain löytää oikea kieli, jota käyttää! Tosin toinen tapaus oli kaupan kassajonossa,  rouva  toisessa jonossa totesi, että olen onnellinen, kun en ymmärtänyt, mistä edelläni oleva mies ja takanani oleva nainen riitelivät. Tämä tapahtui siis kaupan kassajonossa. Takanani oleva nainen sanoi minullekin jotain, luullakseni hakeakseen tukea omalle kiukulleen. Kuulin hänen käyvän hyvin topakkaa keskustelua miehen kanssa, joka lappasi edelläni ostoksia kassahihnalle. Kun en ymmärtänyt rouvan enkä herran puheista yhtään mitään, toisessa kassajonossa oleva nainen totesi minun olevan onnellisessa tilanteessa. Näin päättelin kyllä itsekin, sen verran ymmärsin.

No niin. Täällä on sitten ollut mielenosoituksia, rauhallisia sellaisia, jo parin viikon ajan. Ihmiset vaativat rahaa terveydenhuoltoon, koulutukseen ja kaikkeen sosiaaliseen hyvään urheilun sijaan. En ihmettele sitä lainkaan, ja toivon todella, että tämän maan valtavat varat voivat jakautua tasapuolisesti. Auringolla kun aina tuppaa olemaan se varjopuoli. Kerjäläisiä on kaduilla ja rannoilla jonkin verran. Ihmiset nukkuvat pahvien päällä seinien vierustoilla, pelkällä kivetyksellä tai roskisten lähellä, tuulen suojassa. Ihmisiä on paljon, Rion alueella asustaa noin 7 miljoonaa ihmistä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana väitetään Rioon tulleen yli miljoona asunnotonta muualta Etelä-Amerikasta. Työvoima on halpaa ja tekijöitä on paljon. Korruptio kukoistaa. Paikalliset kertovat, että rahaa kyllä olisi laittaa asioita kuntoon, mutta raha menee välistävetoihin ja epäasiallisiin kuluihin.

                                                                                     

                                                                                       Näkymä vuorenrinteelle rakennettuun favelaan

Faveloissa eli slummeissa asustaa Rion alueella epävirallisen arvion mukaan yli miljoona ihmistä. Rio de Janeirossa favelat jakautuvat kaupungin sisällä toisin kuin monessa muussa kaupungissa. Yleensä kaupungeissa köyhät ja marginalisoidut alueet sijaitsevat periferiassa. Rion favelat voivat olla rikkaiden asuinalueiden kanssa vierekkäin. Rion suurin favela,  Rocinha, sijaitsee Leblonin ja Gávean kaupunginosien välissä, jotka kuuluvat kaupungin vauraimpiin. Favelat ovat rakennettu kukkuloille ja rinteisiin, jotka jätettiin muuta kaupunkia rakennettaessa luonnontilaan tai niitä käytettiin viljelminä tai virkistysalueina. Tämän takia ne olivat kätevä asuinpaikka kaupunkiin muuttaville ihmisille. Favelat ovat nyt vakiintuneita yksityisen tai julkisen maa-alueen valtauksia, joille köyhät ovat rakentaneet asumuksia ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Ihmisillä ei ole ollut tietoa rakennustekniikasta saati sitten mahdollisuutta valita materiaaleja rakennelmiin. Tarvikkeita on käytetty mitä on ollut ja rakennettu sitä mukaa kun tavaraa on saatu. Näköalaa lukuun ottamatta estetiikkaa eikä mukavuuksia juurikaan ole. Kaupungin köyhimillä on kaupungin upeimmat näkymät merelle ja yli kaupungin.

                                              

Perinteisesti faveloita on pidetty turisteille ja paikalliselle ns. paremmalle väelle turvattomina paikkoina. Nyt valtio on alkanut siivoamaan näitä slummeja, joissa kaupungin köyhin väestönosa asuu. Tätä siivousoperaatiota mainostetaan televisiossa ja faveloita käydään kuvaamassa. Yhteen suurimmista faveloista on saatu oma poliisiasema, joka paikallisten tiedotusvälineiden mukaan on rauhoittanut eloa siellä. Ja jos haluaa katsella sosiaalipornoa,  järjestetään turisteille  slummeihin kiertoajeluita, jotta pääsee bussin ikkunasta seuraamaan todellista kurjuutta. Tämän kiertoajelun olen päättänyt jättää väliin. Kaukaa katsottuna ja iltavalaistuksessa slummialue vuorenrinteellä on kaunis, valot heijastuvat mereen ja kaikki näyttää todella rauhalliselta. Ei ihme, että kiinteistökeisarit ovat kiinnittäneet vainunsa näihin alueisiin. Rinnerakentamista Pispalan malliin on luvassa muutaman vuoden kuluttua. Nykyiset asukkaat halutaan huhupuheiden mukaan todella syrjään kauas kaupungin ulkopuolelle. Huhutaan, että koska Riossa on pulaa asunnoista, halutaan nykyisten hökkelikylien tilalle rakentaa kunnollisia asuntoja kasvavalle keskiluokalle.

Tämä osa reissuamme on kääntynyt lähdön puolelle, ja ensimmäinen loma Suomessa alkaa häämöttää. Saavumme Suomeen 18.7. ja tarkoitus olisi viipyä siellä elokuun loppuun asti. Olisi kiva tietää, mihin syksyllä asettuu, mutta onneksi tässä on jo tottunut tietynlaiseen väliaikaisuuteen.  Tullessa oli kolme matkalaukkua, ja lähtiessä saa olla enää kaksi. Kamppeita pitää taas hävittää, eikä mitään oikein voi ostaa mukaan lähtemään. Tai sitten tämä tieto oli puolisolta täydellisen onnistunut vedätys, jotta rouvan shoppailuvimma pysyy kurissa. Mutta muutaman muuton tehneenä ennen tänne tuloa, olen hyvin onnellinen, että olen säästynyt roinan ostolta täälläkin.  On ollut pakko miettiä, mitä oikeasti nyt tarvitsee, ja ostaa vain sen verran, jonka varmasti kuluttaa. Takaisin tullessamme, kun emme tiedä missä asumme. Asunnon etsiminen on täällä haastavaa eikä taso ole ihan sitä, mihin Suomessa on tottunut samalla rahalla saamaan.  On näitä apartomentoksia, joissa on keittomahdollisuus ja muutama makuuhuone, kalusteet ja systeemit. Rakennukset varustettu ovimiehillä ja siivouspalveluilla. Hotelleita on monentasoisia, tottakai.  Ja sitten on niitä faveloita, joista juttua hieman tulikin. Sielläkin on kuulemma kohtuuhintaisia majoitusvaihtoehtoja niille, jotka haluavat elämyksiä.

Vielä lopuksi. Minun tiedonlähteinäni ovat olleet erilaiset Rioa ja Brasiliaa käsittelevät nettisivut, Helsingin Sanomat ja keskustelut, joita puoliso on käynyt työkavereidensa kanssa. Yksi gradu, johon vahingossa törmäsin netissä ja joka käsitteli faveloiden oloja Rio de Janeirossa, oli mielenkiintoinen, mutta ei ihan tuore tiedonlähde.  Ja tietysti Suomen Brasilian suurlähetystö, jonka sivuilta vaikuttaa löytyvän kaikki tietämisen arvoinen. Maantiede on aina ollut heikkouteni lahjakkuudessa, joten mitään tieteellistä johtopäätöstä ei näistä sijainneista voi tehdä. Katsokaa kartasta, sieltä se totuus löytyy. Laitan kuitenkin linkit suulähetystön sivulle ja siihen graduun, jota selasin, jos jotakuta kiinnostaa käydä tutustumassa.

http://www.finland.org/public/Default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/18182/valtionp.pdf?sequence=2

Juhannustunnelmissa

Juhannuseväät

Hyvää juhannusta tai juhannuksen jälkeistä aikaa kaikille! Suomessa alkaa olla aattoilta käsillä, kun minä olen vasta selvittänyt aamupalan ja ryhdyin kirjoitushommiin. Siellä on ehkä saunottu , kokkoa sytytellään ja grillausta valmistellaan. Mina olen hieman erilaisissa tunnelmissa tänä juhannuksena. Ensinnäkin, täällä ei vietetä juhannusta ja nyt on keskitalvi, joten keskikesän juhlan viettäminen olisikin hieman outoa. En ole ostanut yhtään grillimakkaraa enkä muutakaan käristettävää. Sen sijaan olen hyvin onnellinen, kun löysin aivan vahingossa kaupasta kaurahiutaleita, Aveia em Flocos. Pussi oli onneksi läpinäkyvä, ja aikani tutkittuani sisältöä päättelin hiutaleiden olevan jonkin sortin puuroon tarkoitettuja. Kotona sanakirjasta selvitin, että kyseessä ovat todella kaurahiutaleet. Ah, onnea ja iloa, nyt loppui vehnäsämpylöiden syönti meillä! En muistanutkaan, miten hyvää voi kaurapuuro olla. Puoliso ei ole vielä tähän riemuun päässyt mukaan, hän on ollut koko viikon työmatkalla muilla mailla.

Minulla on siis mielenkiintoinen viikko takana. Yksin Rio de Janeirossa ja juhannuksen vietossa täällä. Ei ollenkaan huono juttu, taas on ollut tilaa pitkille kävelyreissuille ja lueskelulle. Tosin odotan kyllä kovasti huomista aamua ja siipan paluuta, joskin koko yön kestäneen lennon jälkeen hänestä ei taida juttuseuraa paljon olla.

Brasiliassa uutistoimistot ja sanomalehdet ovat täynnä uutisia maassa olleista mielenosoituksista. Mielenosoituksia on järjestetty ympäri maata suuremmissa kaupungeissa, ja väki on sankoin joukoin noussut vaatimaan parempia koulutusoloja, terveydenhuoltoa ja korruption ehkäisyä. Kaiken kerrotaan lähteneen bussilipun hinnan korotuksesta, joka paikallisten tiedotusvälineiden mukaan oli noin 20 senttiä paikallista rahaa. Eurolla saa tällä hetkellä noin kolme realia, ja jokainen voi laskea itse korotuksen suuruuden euroissa. Tämä korotus ja yleinen hintojen nousu sai kansan rivit barrikadeille, ja mieltä on osoitettu koko viikko jossain päin Brasiliaa. Kysymys on lienee paljon suuremmasta asiasta, kuin muutaman sentin hinnankorotuksesta. Riossa ja Sao Paulossa bussilippujen hinnankorotuksesta päätettiin muuten luopua.

Riossa väkijoukot ovat piirittäneet lähinnä keskustan aluetta, jossa on liikehuoneistoja ja kaupungintalo. Siellä ei turisteille ole mitään erityistä mielenkiinnon kohdetta, eikä sinne suositella iltaisin menoa. Täällä median mukaan kaikki on sujunut melko rauhallisesti, eikä väkivaltaa ole ollut. Näillä ranta-alueilla, missä mekin asumme, on näkynyt lisääntynyt valvonta, pamppumiehiä seisoskelee siellä sun täällä rykelmissä. Tunnen oloni ihan turvalliseksi ulkona liikkuessani. En kuitenkaan ole riskeerannut mitään, enkä nyt yksin ollessani ole liikkunut ulkona enää yhdeksän jälkeen illalla. Lapsukaiseni, voitte siis luottaa äitiinne. En ole täällä riehaantunut viettämään villiä yökerhoelämää, tämä tiedoksi myös mammalle, joka vieläkin huolehtii. Parvekkeelle kuului kadulta mekkalaa yön aikana, hälyytysajoneuvot piipattivat ja koirat haukkuivat viime yönä. Minä nukuin rauhallisesti monien vartijoiden valvomassa rakennuksessa kuin prinpsessa kerrassaan.

Presidenttirouva Dilma perui Japanin matkansa ja paneutuu maan ongelmiin. Hän kiitteli julkisesti mielenosoittajia ja totesi heidän olevan oikeilla jäljillä. Brasilia elää mielenkiintoisia aikoja. On jännittävää seurata, miten asiat kehkeytyvät. Yhtäläisyyksiä muistuu mieleeni Lahdesta aikoinaan; lahtelaiset valittivat urheiluun ja kulttuuriin panostamisesta, kun samaan aikaan olisi yhteiskunnan rahoja tarvittu sosiaali-ja terveystoimen pyörittämiseen. Sibeliustalo pystytettiin ja urheilukeskuksia rakennettiin. Täällä kansalaiset vastustavat myös urheiluun sijoittamista ja panostamista kalliisiin kansainvälisiin kisoihin. Tilalle he toivovat kohtuullisia asuntoja ja koulutusta sekä terveydenhuoltoa. Ei huonoja toiveita ollenkaan mielestäni. Mutta kai molemmat voivat olla mahdollisia?

Pitäisi opetella portugalin kieltä. Uutisten seuraaminen televisiosta on tosi hankalaa. Aina kun alan etsimään sanakirjasta oikeaa sanaa, ehtii uutisteksti vilahtaa pois ruudulta. Olen kerännyt sieltä sun täältä tiedonpalasia tapahtumista. Tässä yksi hyvä tiedonlähde,  http://riotimesonline.com/, ja Ylen sivuiltakin löytyy melko pian tuoreita uutisia. Näissä tunnelmissa tällä kertaa raportoi Saila. Ihan tuli toimittajamainen olo, kun tuon pääsi kirjoittamaan!

Riossa vieläkin

Alkuun vähän kuvia, ja mistäs muualta kuin rannalta!

Oli niin hienoja aaltoja tänään, että laitan tännekin lainehtimaan.

Paikallinen papparainen päätti kastella housunsa tänään. Seurasin esimerkkiä, tosin vahingossa enemmänkin kuin tarkoituksella. Aalto yllätti, kun kuvailin antaumuksella. Ei siis sellainen toisenlainen vahinko.

 

 Surffaajat ovat uskomattoman taitavia ja rohkeita! Yleensä laudalta pudotaan aaltojen sekaan, ja pudotus tapahtuu aina aallon korkeimmalta kohtaa.

Tämä tyttö pääsi rantaan asti laudallaan, siksi tuuletus.

 

 

Rakkaat sukulaiseni ovat toistuvasti tuoneet esille huolensa siitä, että minulla on täällä tekemisen

puutetta. Voin vakuuttaa kaikille, että aamu hurahtaa iltaan ihan samalla lailla, kuin Suomessakin. Päivätyön tekeminen on nyt vain toisenlaista. Nytkin on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt edes bloggaamaan. Aamulla ei tarvitse raahautua töihin kuuntelemaan ties mitä meriselitystä edellisestä illasta. Ei tarvitse istua vakuuttuneen näköisenä, kun ihmisille sattuu outoja, joiden seurauksena tiettyihin näytteisiin on pompsahtanut ei toivottuja positiivisia tuloksia. Voin käyttää päivän juuri niin kuin haluan. Ja minä haluan tarkkailla ja pohtia maailman menoa! Haluan lukea ja kävellä, kirjoittaa ja istuskella, uida ja nukkua. Päivät eivät millään tahdo riittää, että ehtisin joka päivä tekemään kaikkea tuota. Täällä on pakko pestä pyykkiä, on pakko käydä kaupassa ja tehdä kaikkia niitä toimia kun kotona Suomessakin. Kiitos nykyteknologialle, päivittäisiin rutiineihini kuuluu notkua tunti tai parikin juoruten sukulaissielujen kanssa ja selvittää viimeisimmät kuulumiset kotomaasta. Ihan niin kuin Suomessakin, mutta vain netin välityksellä.

Kummallista, miten maha vaan pömpöttää, vaikka joka päivä urheilee. Olisivatkohan ne vatsalihakset, jotka ovat vahvistuneet viime viikkoina ja kasvaneet ulospäin? Tänään ihmettelin omaa varjoani rannalla marssiessani. Varjo ei näyttänyt lainkaan sellaiselta pitkältä ja solakalta, kuten Suomen ilta-auringossa joskus näyttää. Päinvastoin, varjokuvani oli sellainen tasapaksu pökkelö, lyhyenläntä töpökkä. Muovikassi, josta on tullut rantaurheiluni tärkeä väline, näkyi kuvajaisessa epämääräisenä möykkynä. Varjothan eivät onneksi ole totta, eiväthän? Vaihdoin olkalaukun kävelyjen ajaksi kahteen muovikassiin. Olkalaukku tuppaa kastumaan, jos astelee liian liki aaltoja. Kaksi muovikassia päällekkäin aseteltuna on sitä paitsi erittäin kätevä kaikin puolin. Uloimpaan

muovikassiin asetellaan rantasandaalit ja sisempään kassiin mekko tms. katukävelyä varten tarkoitettu asuste ja vesipullo. Sitten laitetaan vain kassi käteen heilumaan ja mennään rantaan marssimaan! Muutama kolikko on tietty hyvä olla matkassa, vaikka vessakäyntiä varten. Ipaneman rannalla on huoltopisteitä laskujeni mukaan kuusi. Näissä pisteissä voi käydä maksua vastaan (1,70 realia, eli ei yhtään euroa) vessahelpotuksella tai sitten suihkussa, suihkun hintaa en tiedä. Maksuliikennettä varten on henkilökuntaa, ja huoltopisteiden katolla istuksii yleensä yksi tai kaksi miestä. Olen päätellyt, että nämä ovat rantavahteja, uimavalvojiksi heillä on liian pitkä matka mereen. Paikallisilla tuolinvuokraajilla on myös suihkuja tarjolla, näissä suihkuissa voi käydä maksutta.

 

Olen tehnyt mielenkiintoisia löytöjä rannalta. Yhtenä päivänä hietikolle oli ajautunut valtava määrä minibanaaneja. Suurimmassa osassa oli sisältö tallella. Siinä ne nakottivat hietikolla pitkin rantaa, märkinä ja orpoina. Toisena päivänä vastaan tullut korkokenkä herätti epäilyn, että kohta tulee jalkakin, tai sitten peräti ruumis. Ei tullut, vaan tuli miehen rantasandaali, nuhruisia ja märkiä vaatteita ja paljon kuolleita kaloja. Kalat olivat melko etovan näköisiä. Laatua en tunnistanut, oli sellaisia pitkulaisia kaloja, ja sitten vähän pullukampia kaloja. Molemmat lajit olivat vaaleita ja useimmalta oli syöty pää pois. Eikä tuoksukaan ollut enää mitenkään raikas tai sitruunainen. Olen nähnyt myös kuolleen ravun, valtavan suuren, vihreän, kuolleen heinäsirkan ja paljon iloisenvärisiä, nättejä pikkulintuja, jotka onneksi ovat olleet elossa. Rahaa olen löytänyt yhteensä 1,30 realia. Ensimmäisen rahalöytöni annoin tuplana kerjäläisnaiselle kaupan edessä, ja heti löysin seuraavana päivänä antamani määrän kaksinkertaisena. Että niin se tulee, mikä meneekin, vai miten se nyt sanottiin.

Kerran jäin ihmettelemään hieman tavallista pidempään miekkosta, joka juoksenteli edestakaisin rantaviivaa pitkin. Heppu nosteli käsiään ylös alas, polvistui välillä hiekalle ja molotti koko ajan käsittämätöntä litaniaa sanoja. Kaveri piti silmiään kiinni ja ravisutteli päätään ja siinä olevaa hiuspehkoa. Kerrassaan kummallisen näköistä touhua. Ajattelin ensin, että tyyppi rukoilee. Jos tämä onkin hyvin uskonnollinen maa, jossa julkisesti kiitetään ja pyydetään taivaallisilta apujoukoilta neuvoa ja opastusta. Nimittäin jonkin matkan päässä tästä juoksentelevasta rukoilijasta oli hiekalla polvillaan nuorehko mies, joka takaapäin katsottuna näytti pitävän päätään nöyrästi kumarassa ja käsiään rukousasennossa. Kuljettuani tämän hepun kohdalle turvallisen välimatkan pitäen, vilkaisin vaivihkaa silmänurkastani tätä rukoilijaa. Tyyppi asettelikin sukukalleuksiaan takaisin uimahousuihin, ilmeisesti tehtyään tarpeensa ensin hiekalle! Tästä viisastuneena arvelin ensiksi tapaamani rantahemmon olevan paikallinen kylähullu.

Kohtasimme ensimmäisen sauvakävelijän täällä. Tullessamme tänne nelisen viikkoa sitten totesimme, ettei sauvakävely ole täällä saavuttanut suosiota, katukuvassa ei ole sauvojen kanssa menijöitä näkynyt. Tämä päivän uskalikko sai hieman huvittuneita katseita osakseen. Toisaalta, meitä on huvittanut täkäläisten pukeutuminen Rion talvessa. Ilman lämpötila kun on laskenut alle 25, mutta pysynyt reilusti yli kahdenkymmenen, niin jo on pipot päässä ja saapikkaat jalassa. Karvakaulustakkeja on myös nähty rantakävelijöillä, samaan aikaan kun meikäläiset kulkee uikkareissa. Sunnuntaisin kaikki lähtevätkin rantakävelylle, yksi katu rannan vierestä on suljettu autoliikenteeltä, jotta kävelijät mahtuvat paremmin.

 

Kaikki on täällä erilaista ja omanlaista. Vasta neljä viikkoa paikan päällä olleena ei mitään ihmeellistä sisäpiirin tietoa ole kertynyt. Varsinaiset turistinähtävyydet olen jättänyt kaikki väliin toistaiseksi, odottelen, josko vaikka lasten kanssa yhdessä mentäisiin niitä katsomaan. Kristus-patsas näkyy Ipaneman rannalle pilvettömällä säällä pienenä ukkona. Sokeritoppavuorelle on kyllä tarkoitus mennä katsomaan auringonlaskua jonain iltana, kunhan ehditään. Aika kuluu yhtä joutuisaan kuin Suomessakin, vaikken mitään erityistä teekään.  Nyt olen innostunut lukemaan Brasilian yhteiskuntaoloista ja koulumaailmasta täällä. Lukemasta viisastuneena sitä katselee tätäkin ympäristöä taas eri näkövinkkelistä. Siitä ehkä toisella kertaa enemmän. Tänään ajattelin ottaa jonkin dekkarin käsittelyyn, tai sitten ihanan romantillisen tarinan. Katsotaan nyt, mitä Elisan kirjapalvelusta löytyy sähköisessä muodossa. Paperikirjat tulivat hotaistua jo ensimmäisten viikkojen aikana.

 Vielä vähän kuvia niille, joita kiinnostaa rantaelämä.


                                   Huoltopiste, jonka edustalle aamun myrsky teki uomia hiekkaan

Lentojalkapalloilijoita

 

Loppuun kuva kotitalostamme rannan suunnasta katsottuna, kuva on vino, talo on suora. Toivottavasti.

 

 

Pitää mainita vielä, että tämä kuvien käsittely täällä bloggerissa on syvältä. Ei koskaan saa kuvia sinne minne haluaa, eikä sen kokoisina kun haluaa. Sattumankauppaa, jos joku on onnistunut tarkoituksella oikein. Jotta pahoittelut tästä.

 

 

Ruokaa ja juomaa

                                 Tämä kukka pääsi mukaan siksi, että se on nätti.


 Monenlaisia seteleitä

Brasiliassa inflaatio jyllää huikeaa vauhtia realia alas, mikä on meille euroilla pelaaville hyvä juttu. Euron kurssi nousee koko ajan suhteessa realiin, ja pian meille on kaikki lähes ilmaista. Nyt vaihtokurssi on noin 2,8, mikä tarkoittaa sitä, että paikalliset hinnat pitäisi jakaa tuolla luvulla. Mahdoton juttu, desimaaleilla ei kerta kaikkiaan voi päässälaskuna jakaa eikä kertoa. Ajattelin oikaista homman ja alkaa jakaa kolmella kaikki. Kohta virallinen kurssi on siellä kuitenkin ja näin olen vain edellä muita. Ostokset tuntuvat tällä keinolla myös todella edullisilta. Suomessa voisi kokeilla ostoksilla käydessään vaihtaa eurot mielessään jonkin vahvan valuutan kurssin mukaan, jotta saisi hinnan näyttämään pienemmältä. Tämä voisi olla tuotekehittelyn paikka kauppiaille, ilmoitetaan jo valmiiksi tuotteen hinnat monella valuutalla ja ostaja valitsee mieluisimman. Sitten kun joku tiedustelee hintaa, voi vastata sen halvimman mukaan, ja sanoo vain numerot.

Jos totta puhutaan, ruoka on täällä kohtuuhintaista. Etenkin kaikki, mikä on paikallista ja täällä tuotettua tai kasvatettua. Brasilia on maatalousmaa, joka näkyy ruokakaupoissa. Liha on edullista, samoin kana ja kalakin, kun ollaan meren rannalla. Naudan sisäfile on kilohinnaltaan noin 14 euroa, joskus halvempaakin. Possua ei näytä olevan kovin paljon tarjolla. Vihanneksia on monenlaisia, ja suurin osa on todella edullisia. Tomaatti maksaa noin 4 realia kilo, eli meikäläisen laskuopilla vähän reilun euron. Pepino on avomaankurkun tapainen, mehukas vihannes, joka syödään kuorittuna, ja maksaa yleensä alle realin kilo. Minun laskutavallani näitä ostamalla saa taloudellista voittoa, koska kolme ei mahdu yhteen kertaakaan. Paikalliset tomaatit ovat melko rupuisia verrattuna suomalaisiin kauniisiin pullukoihin, mutta maultaan ne ovat hyviä. Vähän niin kuin vertaisi näitä brasilialaisia naisia suomalaisiin, mutta maku lienee paikallisilla myös karvas. Tai sitten happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, ja tässä tapauksessa minä olen se kettu.

                                                                                                         Vedenpuhdistamo
Vihannesten pesemisessä meillä oli alkuun hankaluuksia. Hanavettä täällä ei suositella juomiseen, ja arvelimme, ettei sillä voi pestä elintarvikkeitakaan. Vettä kun tuppaa aina jäämään johonkin salaatinlehdykän väliin, vaikka kuinka linkoaisi sitä. Eikä meidän residenssin varusteisiin kuulu edes salaattilinko. No, tiskialtaan yläpuolella on meillä sellainen vekotin, jossa on pikkuinen hana jonka vierestä tulee vettä, kun hanaa kääntää. Luulin laitetta alkuun jonkinlaiseksi vatkaimeksi, osia ei vaan ollut missään näkyvissä. Meille selvisi sittemmin ystävällisen paikallisen tuttavamme ansiosta, että kyseessä on veden suodatin. Tai saattoi olla, että puoliso keksi kääntää hanasta ja vesi tuli! Sieltä pitäisi tulla juomakelpoista vettä, jos suodattimet on hoidettu. Ensimmäisiä kertoja pesimme vihannekset tällä suodatetulla vedellä jonka jälkeen kuivasimme ne todella huolellisesti talouspaperiin. Sittemmin tämä tapa on kehittynyt, pesemme edelleen vihannekset suodatetulla vedellä, mutta kuivaus tapahtuu astiapyyhkeen sisällä linkoamalla. Eikä enää ole niin nuukaa, jos salaattiin hieman vettä jääkin. Hengissä ollaan, eikä vatsanväänteitä ole ollut paljonkaan.

Täytyy vielä selvittää, kenelle kuuluu vedenpuhdistamon suodatinten vaihto ja kuinka usein niitä kuuluu vaihtaa. Siivoojalla on täällä sellainen tapa, että hän käy kerran päivässä. Hän tyhjentää roska-astiat, lakaisee lattiat, tiskaa tiskit ja petaa pedin. Sitten hän siirtelee meidän tavaroitamme paikasta toiseen, viikkaa vaatteet pinoihin pikkukammarin sängyn päälle ja kokoaa pöydillä lojuvat tavarat pinoihin kirjahyllyn kulmalle tai piilottaa tavarat näkymättömiin jonnekin laatikostoon, joita tässä huoneistossa riittää. Meillä onkin sitten mukavaa puuhaa, kun etsimme kamppeemme entisille paikoilleen, joista taas seuraavana päivänä siivooja siirtelee ne pois. Parasta on, ettemme ymmärrä siivoojan kanssa toistemme puheesta sanaakaan, jotta asiasta voitaisiin keskustella ja tehdä uudet säännöt tähän leikkiin. Ihan varma en ole, mikä kuuluu asunnon hintaan, ja mikä ei. Ymmärsin merkillisen sananvaihdon ja ruumiinkielen seurauksena, että vessapaperi kuuluu meidän itsemme ostaa.

Sen lisäksi, että ruoka on täällä kohtuuhintaista, se on useimmiten oikein hyvää. Ravintoloita löytyy monenhintaisia ja monentasoisia. Annokset ovat valtavia, ja monesti pöytään tuodaan pyytämättä erilaisia alkupaloja, leipää ja levitteitä. Pihvi on ollut suosikkiruokani ravintolassa syödessäni. Pyydän aina pihvin kypsäksi valmistettuna ja saan sen yleensä hieman punertavana sisältä, eli juuri makuni mukaisena! Lisukkeena toimivat palmun sydämet, perunat erilaisessa muodossa ja tietysti punaviini kyytipoikana. Jälkiruokaan asti en ole pihviannoksen jälkeen kyennyt vielä yhtään kertaa. Ravintolasyöminen on ollut meidän perjantai-iltojen huvitus, muut päivät käivistelemme salaatilla ja pastalla. Joku meillä voi kyllä sortua välillä hampurilaiseen tai vehnäleipään iltapalaksi, mutta hyvin, hyvin harvoin.

Vihanneksia ja hedelmiä myydään pari kertaa viikossa toreilla, joita asumallamme alueella on pari. Viljelijät kauppaavat itse tuotteitaan, ja valikoima on runsas. Kaikkia hedelmiä mitä kaupataan, en ole ikänäni aikaisemmin nähnyt, saati sitten maistanut. Nyt pyrimme maistelemaan eksoottisia tuotteita ananaksen ja mangon lisäksi. Mangoja on muuten monia laatuja, kokeiltu on jo kahta. Toinen on hieman mehukkaampi, ja toinen helpommin leikkautuva. Hyviä oli molemmat, en muista laatuja. Paikallinen passionhedelmä, maracuja,  on melko kitkerä, mutta toimii hyvin caipirinhassa, eli juomassa, johon sotketaan ruokosokeria, pontikan tapaista väkijuomaa ja hedelmämehua. Useimmiten hedelmänä käytetään limeä, mutta muitakin on tarjolla. Tämä maracuja-juoma on suosikkini caipirinhoissa. Täytyy pyytää se vain niin, että laitetaan paljon mehua ja vähän viinaksia. Mehut täytyy mainita ihan erikoismaininnalla: ne ovat taivaallisen hyviä! En viitsinyt kuvata ruokia, jokainen on kuitenkin nähnyt erilaisia ruoka-annoksia. Eikä nyt just ollut saatavilla yhtään eksoottista hedelmää kuvattavaksi. Yksi ananas olisi ollut jääkaapissa, mutta sekin oli jo valmiiksi pilkottu. Muodoltaan se oli kyllä aamulla sellainen pitkulainen, vähän eri näköinen, kun Suomessa myytävät.

Blogin pitäminen on mukavaa. Saa ihan itsekseen ajatella ja todeta asioita, eikä kukaan pistä hanttiin. Kerrankin saan ääneni kuuluviin ilman vaikeuksia. Blogiharrastusta voisin suositella eräälle sukulaismiehelle, joka kertoi siskonsa vastailleen aina lapsena puolestaa kysyttyihin asioihin. Samaisen sukulaismiehen sisko on edelleen hyvä kommentoimaan tilanteita ja ottamaan kantaa maailman menoon. Onneksi sukulaismies löysi aikoinaan kumppanikseen vaimon, joka hoitaa puhepuolta siinä perheessä, eikä puhumattomuuden ketju katkea. Kaikella rakkaudella tämäkin tuli kerrottua, ihan todella.

Feira, markkinat



Joka sunnuntai Ipaneman ja Copacabanan välimaastossa, parin korttelin päässä rannalta, suurehkolla torilla, järjestetään markkinat. Paikalliset myyvät tekemiään artikkeleita. Korut ja taide-esineet sekä

taulut ovat näkyvästi edustettuina. Nahkatuotteita löytyy myös, laukkuja, lompsia, vöitä ja kaikenmaailman killuttimia. Ja ainakin yksi paikallinen pallotaituri.


En pysty sanomaan mistä metallista korut on valmistettu, hinnasta päätellen niissä ei ole ainakaan kultaa käytetty. Mutta voi miten kauniita helmiä, korvakoruja ja kaikenlaista kivaa, mitä tällainen harakka haluaisi ylleen ripustaa! Olen sortunut vasta yksiin korvakoruihin. Ostatin puolisolla ihanat, killuvat kukkaset, jotka mielestäni puvustavat minua oikein hyvin. Tosin sitten tuli sellainen olo, että kaulassa olisi pitänyt olla jotain kiiltävää, nilkassa jotain välkkyvää ja ehkä ranteessakin jotain kimaltavaa. Hinnatkin olisivat olleet kohdallaan, mutta sinne jäivät odottamaan seuraavia markkinoita! Pitää oikein ihmetellä omaa itsekuria tällä kertaa.

Tämän hetkinen koruttomuuteni johtuu siitä, että jätin lähes kaikki perintökalleudet kotiin. Olin lukenut Brasilia-tietoisuutta etukäteen, ja joka sivustolla varoitettiin varkaista, jotka taitavasti nappaavat viattoman turistin arvoesineet. Tähän asti olenkin saanut olla varkailta rauhassa. Paikalliset ovat varmaan katsoneet, ettei tuo maatiaistäti ole rosvoamisen väärti. Kun kuljen kaupungilla, mukanani on yleensä vain sen verran rahaa, kuin arvelen sillä reissulla tarvitsevani. Puhelin, jota käytän lähinnä kuvaamiseen, on pakattu olkalaukkuun, joka kulkee vatsan päällä ja on vetoketjulla varustettu. Laukku oli muuten löytö markkinoilta. Se on valmistettu nahkasta käsityönä, siinä on vetoketju ja vielä kaksi pikkutaskua vetoketjulla, eikä maksanut kuin noin 10 euroa. Löytöinä voisi myös pitää muutamaa edullista rantamekkoa, jotka lähtivät ihan huomaamatta matkaan. Puoliso huokaili, että nyt se sitten alkoi. Mitä lie tarkoittanut, en ymmärrä.

 

Brasiliaan liittyviä sivustoja on melkoisen paljon netissä. Olen surffaillut satunaisilla sivuilla, kun olen etsinyt hyödyllistä tietoa täällä olon yksinkertaistamiseksi. Paikallisen kulttuurin ymmärtäminen olisi myös tärkeää, etenkin kun kommunikointi on vielä ihan käsimerkkien varassa. Tapoihini kuuluu, että kerron sitten löytämäni tietouden puolisolle. Olen jakanut tietoutta tomaattisodasta joka täällä on käyty, muotiasioista ja monesta muustakin aiheesta. Mainitsin tällaisen tiedonjakamisen yhteydessä, että Suomen Brasilian suurlähetystön sivuilla kerrotaan, että brasilialaiset arvostavat suomalaisten koulutusta ja teknistä osaamista. Suomalaisten tapa hoitaa bisnestä ilman korruptiota on arvostuksen aihe. Jatkoin juttua siitä, miten brasilialaiset naiset käyvät kerran viikossa kauneushoitolassa, ja arvelin, että minun täytyy alkaa elämään paikallisten tapaan. Sen verran puoliso kuunteli, että huomasi kysyä, kerrottiinko suurlähetystön sivuilla myös kauneushoitoloiden nimet. Tai ainakin jotain sinnepäin, kyseenalaisti lähdetietouden aitouden kuitenkin.

Kauneushoitoloita näkyy katukuvassa melko paljon. Jostain luin, että kauneudenhoitoala on täällä kovassa nousussa. Kauneuskirurgiaa käytetään paljon, ja hampaiden kuntoon panostetaan. Väestö hoitaa hampaitaan, oikomaraudat ovat täällä melko tavallinen näky monenkin suussa. Hammaslääkäreiden kehutaan olevan taitavia (tämä tieto on jostain nettisivulta) ja ilmeisesti hinnat ovat kohtuulliset, koska ihmisillä on varaa hoitaa hampaitaan. Terveydenhuoltojärjestelmään täällä en ole vielä perehtynyt. Jonkinlainen kunnallinen systeemi on olemassa, johon kuulemma ambulanssi vie sairastuneet ensisijaisesti, jollei ole vakuutusta yksityiselle puolelle.

Täällä on muuten koulut vielä käynnissä. Pieniä koululaisia on katukuvassa arkiaamuisin ja iltapäivisin, kun koulut loppuvat. En ole ihan varma, milloin täällä alkaa kouluista lomakausi. Oli kuitenkin kiva katsoa rannalla koululaisryhmää, joka oli opettajan johdolla tullut pitämään liikuntatuntia rannalle. Jonkin sortin pallopeliä siinä viriteltiin, Brasiliassa kun ollaan. Pallon potkiminen tai yleensäkin pallolla leikkiminen taidetaan täällä opettaa jo kehdossa ihmisille. Paikallisesta televisiosta tulee monelta kanavalta jalkapalloa tai muuta urheilua. Kaikki ohjelmat on puhuttu päälle portugalin kielellä. Meillä on onneksi kaksi televisiota tässä huoneistossamme. Siitä, mitä minä katson, ei toistaiseksi tule urheilua. Siinä on semmoinen estonappi urheilulle ja nappi, josta saa kielen vaihdettua englanniksi. Käytän molempia hyvin tunnollisesti.


 

 

 

Rantahommia

Meri on uskomaton. En varmaan kyllästy koskaan katselemaan sitä. Samalla lailla Suomessa voi järvimaisemaa tuijottaa tuntitolkulla, ja aina se on yhtä mielenkiintoinen.

Täällä on ollut joka päivä meidän oloaikanamme rannassa punaiset varoitusliput ja se tarkoittaa vaarallisia virtauksia meressä. Uimaan menemistä ei silloin suositella. Aallot ovat korkeita ja läiskyvät rantaan pitkälle kastellen mukavasti varpaita. Vesi ei ole kovin lämmintä, mutta ei kylmääkään, vaan sellaista sopivan virvoittavaa. En ole kertaakaan käynyt uimassa meressä, vielä, enkä edes kastelemassa itseäni. Ellei meressä käymiseksi lasketa sitä, että kävelen ihan meren rannassa, ja jalat toisinaan kastuu.

 

Rannallaolijat näyttävät mieluusti menevän matalaan hiekkaan ottamaan aaltoja vastaan. Uimareita ei juurikaan ole, ehkä johtuen punaisista varoituslipuista. Surffareita on paljon. Mitä suuremmat aallot, sitä parempi! Mahdottoman rohkeita nuoria, useimmat poikia, mutta tyttöjä on myös tässä porukassa. Veteen astellaan lauta kainalossa. Lauta on sidottu toiseen jalkaan arvioni mukaan metrin mittaisella narulla, tai köydellä. Sitten kun tulee iso aalto, hyökätään laudalla vatsalla maaten aallon läpi kohti avomerta. Jos käy tuuri, tai taito on kohdallaan, pääsee tyrskivien aaltojen läpi hivenen tyynempään kohtaan odottamaan seuraavaa aaltoa, jolle lauta ohjataan seisten. Hienon näköistä touhua, kun sen osaa. En ole vielä yrittänyt, ja voi olla ettei sellaista lautaa löydy, joka minut nostaisi aallon päälle.

 Lenkkieväs

Rantamuoti täällä on mielenkiintoista. Pakkohan sitä on katsella, jotta pysyy ajan hermolla. Ensinnäkin, rannat ovat täällä hyvässä käytössä. Ihmiset lenkkeilevät, ottavat aurinkoa ja tulevat vain viettämään aikaa rannalle. Hyväkuntoiset ihmiset hölköttelevät hietikolla tai kävelykadulla, joka myötäilee rantaa. Pukeutumiskoodi on hyvin urheilullinen niillä jotka urheilevat. Lenkkarit, urheilushortsit, vesipullo ja nappikuulokkeet näyttäisivät kuuluvan urheilijoiden vakiovarusteisiin. Merkkejä en ole tutkinut tarkemmin. Sen verran olen minäkin muodissa mukana, että ostin shortsit kävelyä varten.

 

Naiset käyttävät rannalla lähes poikkeuksetta bikineitä. Yläosattomissa täällä ei oteta aurinkoa. Muotoon, ikään tai kokoon katsomatta joka naisella on rinnuksia jotakuinkin peittävät läpykät ja takaliston päällä, tai pitääkö sanoa takapuolivaossa nirunaru, joka antaa molemman kannikan vapautuneesti keikkua kantajansa mukana. Monia tämä muoti pukee oikein hyvin, ja on varmasti ilo usean silmälle. On sitten toisia, joiden motiiveja en ymmärrä käyttää moisia kapistuksia. En ole itse tähän muotiin sortunut, vaan pukeudun konservatiivisesti koko takamuksen ja etumuksenkin peittävään alaosaan. Tänään vastaani käveli rouva, jolla oli elopainoa varmaankin ylikin sata kiloa. Suurin osa kiloista oli tipahtanut rintavarustuksen alapuolelle, eikä sekään ollut ihan vaatimaton. Ikää ilmestyksellä oli lähemmäs 60 ja pakarat iloisesti hölskyen hän nautiskeli auringosta. Eikä hävennyt itseään yhtään. Voisiko tässä sittenkin olla jotain opittavaa suomalaiselle itsensä piilottajalle? Jaa, olihan siellä Lahdessa itsensä paljastaja, ihan viikko sitten ja vallan Ankkurissa? Että se siitä opista.

                                                                                                      Punainen lippu ei haittaa lautailijoita 

Miesten rantamuoti on jokseenkin samanlaista kuin Suomessakin. Löytyy perinteistä uikkaria ja pitkälahkeista mallia. Surffareilla on lisäksi jonkinlainen märkäpusero uimahousujen kanssa. Mitään kovin raflaavaa ei miesten keskuudessa ole näkynyt. Jonkin verran samaa sukupuolta olevat herrahenkilöt nautiskelevat rantaelämästä näyttäen avoimesti hellyyttään toisilleen. Täällä taisi tulla ihan lähimenneisyydessä laki, joka sallii avioliitot saman sukupuolen kesken.

 

Minua on pyydetty pari kertaa rannalla kävellessäni ottamaan valokuva, kohteena ovat olleet molemmilla kerroilla nuorehkot naiset. Kerroin tästä puolisolle, arvelin olevani niin kiltin näköinen, että minua uskaltaa vieraat pyytää. Tai sitten näytän vain niin taitavalta kuvaajalta, voisi olla yksi mahdollisuus. Puoliso totesi, että voi olla niinkin, etten näytä kovin paljon varkaalta, ja jos varastaisin kameran, en pääsisi ainakaan karkuun. Joten, HennaKoponenFotography, ei tarvitse pelätä, että tulisin samoille kuvaussessioille!

Pitää vielä mainita, että tänään tullessani rantakävelyltä talomme edustaa päivystävät ovimiehet käännyttivät minut pääovelta pois. He ohjasivat minut ystävällisesti kulkemaan autotallin läpi jalkojen suihkuttelupaikkaan, jossa pukumies neuvoi minua huuhtelemaan jalat ja rantasandaalit. Hieman minua nolostutti, minulla oli niin likaiset jalat ovimiesten mielestä, etten voinut mennä pääovesta sisälle. Muutama hiekanmurunen nyt saattoi olla jäänyt varpaisiin, minunkin mielestäni. Sitten pääsin, takaovien ja pitkien käytävien kautta hisseille ja huoneistoomme. Nyt se selvisi minulle mitä nämä herrat tuolla alaovella tekevät, sen lisäksi että avaavat ovia. He varmistavat, että asukkaat pesevät varmasti jalkansa edes kerran päivässä.

 

 

Matkailua vaan ei lomailua

Olemme asettuneet asumaan toistaiseksi tänne Rio de Janeiroon, Ipaneman ja Leblonin välimaastoon. Minä olen kotirouvana täällä, ja puolisoni ahertaa. Päivien kulku on vaihtelevaa, ja erilaisuuksia Suomeen löytyy! Nautin suunnattomasti vuoden vuorotteluvapaasta omasta leipätyöstäni. Kerrankin saa olla vain sivustakatsojana ja tarkkailijana. Siitä lähti ajatus myös tämän blogin pitoon. Katsotaan nyt, miten tämä edistyy jatkossa. Ajanpuutteeseen tämä tuskin kaatuu, vaikka tekemistä olenkin löytänyt päiviini. Eikä ole edes pieniä lapsia hoidettavana, aika vaan hujahtaa eteenpäin, niinkuin ole kuullut vanhenemiseen kuuluvan.

Viihtyisyydestä viis, kunhan on keittomahdollisuus :) Pyykinpesukone on ihan tuossa jääkaapin vieressä, ei mahtunut kuvaan.

Pesen koneellisen pyykkiä siinä aamiaisen aikana ja lueskelen netin välityksellä suomalaisia lehtiä ja uutisia sieltä kotomaasta. Tarkistelen omat sähköpostini ja tutkin, mitä kavereille kuuluu naamakirjassa. Saatan tiskata aamiaisen astiat ja valmistaudun päivän koitokseen, eli rantakävelyyn. Tavoitteenani on kävellä joka päivä vähintään tunti rannalla, ja sitten uinti päälle tässä majapaikkamme Country residenssin altaalla. Täytyy myöntää, etten tuohon uimatavoitteeseen ole joka päivä päässyt, täällähän on talvi nyt. Rion talvi voisi vastata melko lailla Suomen kesää, ainakin tämän astisen kokemukseni perusteella. Täällä saattaa olla pari hyvinkin kuumaa päivää perätysten, ja sitten seuraa yleensä vähintään yksi sadepäivä. Jos tuulee, lämpötila voi olla alle kahdenkymmenen. Öisin on kuitenkin lämmintä, yleensä siinä 18 astetta, vähintään. Pitkähihaista en ole vielä tarvinnut kertaakaan, vaikka semmoinenkin matkaan lähti.

 Rantakatu Ipaneman Arpoadorin päästä, näkymä Lebloniin ja vuoren rinteellä olevaan favelaan.

Allas, joka odottaa uimareita

 

 Allasuiminen ei siis ole toteutunut toivotusti, vettä ei lämmitetä siellä ja kylmänä päivänä se tuntuu tosi viileältä. Koetan kyllä karaista itseäni lisää. Kävelystä en sen sijaan ole tinkinyt, paitsi kaatosateella J Rannalla kävely on tosi mukavaa mutta myös aloittelijalle rankkaa. Hiekka on upottavaa ja tarpominen pehmeällä alustalla tällaiselle punkerolle on haastavaa, etenkin vastatuulessa.

 Tässä Ipaneman alueella on paljon kahviloita ja erilaisia pikkukauppoja sekä ravintoloita. En tiedä, kuinka paljon ihmiset täällä viettävät aikaa kotonaan, mutta kaupungilla ja kahviloissa näyttäisi olevan aina väkeä. Niin, ja rannalla on porukkaa pelaamassa jalkalentopalloa ja tavallistakin lentopalloa. Jalkalentopallo on mielestäni jonkinlainen jalkapallopeli sijoitettuna rantalentiskentälle. Palloon ei ilmeisesti saa koskea käsin lainkaan. Palloa nostetaan jaloilla, päällä ja rintakehällä ja isku vastapuolelle suoritetaan näillä eväillä. Joukkue on kahden hengen suuruinen, ja monet vaikuttavat todella taitavilta. Pelaajat ovat useimmiten nuoria miehiä, mutta on tyttöjäkin joukossa sekä jokunen iäkkäämpi herrahenkilö. Olisin ehdottomasti tarjoutunut entisenä lentopalloilijana johonkin joukkueeseen, mutta akillesjänteet eivät taida kestää, kun eivät kestäneet aikaisemminkaan.

 Kaupoissa käynti on mielenkiintoista. Menin ostamaan uutta epilaattoria kodinkoneliikkeestä. Lasivitriinissä lukkojen takana oli monenlaista konetta näytillä. Esitetekstit olivat kaikki portugalin kielellä. Minua kiinnosti lähinnä se, onko laite verkko- vai akkukäyttöinen, ja se ei selvinnyt esitteistä, eikä missään näytillä olevassa laitteessa ollut johtoja näkyvissä. Sain nuoren tyttömyyjän avukseni. Olisin voinut puhua vaikka mandariinikiinaa, eikä tyttö olisi ymmärtänyt puheestani yhtään mitään. Portugalia hän osasi oikein hyvin, mutta se ei vielä kuulu minun CV:en. Seikkaperäisten eleiden ja äänimerkkien jälkeen tyttö ohjasi minut jollekin tiskille, josta toinen tyttö näytti laatikkoa, jossa himoitsemani vempele oli. Näpsäkkä neiti näpytteli minulle laskun ja näytti kassaa piilottaen samalla vempelelaatikon tiskin alle. Ymmärsin, että minun olisi pitänyt käydä maksamassa laite, jotta olisin saanut sen omakseni. En vain vieläkään ollut varma, minkälaista virtalähdettä laite käyttäisi, saati sitten sen muista varusteista.

Yritin edelleen elehtien ja englantia käyttäen saada lisätietoa laitteesta. Englanti tosin oli ihan turhaa, mutta pääsinpähän vähän pätemään. Tyttö pyysi minua odottamaan käsimerkkien avulla ja alkuperäinen myyjättäreni tuli ohjaamaan minua uudelleen lukkovitriinin taakse, tällä kertaa avainnipun kanssa. Hän aukaisi vitriinin minulle avuliaasti ja sain pitää näytekappaletta kädessäni. Eipä siitäkään tälle elektroniikan ihmelapselle ollut apua. Se kohta, missä yleensä näissä vehkeissä on johto, oli tulpattu kiinni. Otin jälleen elekielen avukseni, pärisytin ja esitin mahdollista johtoa, jonka pitäisi tulla laitteen perästä ja johtaa jonnekin. Sitten tytöllä välähti. Hän vei minut takaisin tiskille, jonka alla tuleva karvantappajani oli. Tällä kertaa tytöt kävivät keskenään sananvaihtoa jonka seurauksena pääsin tutkimaan laatikossa olevaa laitetta tarkemmin. Päädyin tarkastukseni perusteella ostamaan sen. Sain lapun käteeni jonka kanssa menin kassajonoon. Maksettuani laitteen, menin taas edellä mainitulle tiskille jonottamaan, jotta saisin vempeleeni haltuuni. Myyjä numero yksi kävi muuten kiittämässä minua ihan englannin kielellä ollessani kassalla maksupuuhissa! Harmittelin jälkeenpäin, etten tajunnut kiittää häntä portugaliksi, sen kun osaan. Obrigada!