Riossa vieläkin

Alkuun vähän kuvia, ja mistäs muualta kuin rannalta!

Oli niin hienoja aaltoja tänään, että laitan tännekin lainehtimaan.

Paikallinen papparainen päätti kastella housunsa tänään. Seurasin esimerkkiä, tosin vahingossa enemmänkin kuin tarkoituksella. Aalto yllätti, kun kuvailin antaumuksella. Ei siis sellainen toisenlainen vahinko.

 

 Surffaajat ovat uskomattoman taitavia ja rohkeita! Yleensä laudalta pudotaan aaltojen sekaan, ja pudotus tapahtuu aina aallon korkeimmalta kohtaa.

Tämä tyttö pääsi rantaan asti laudallaan, siksi tuuletus.

 

 

Rakkaat sukulaiseni ovat toistuvasti tuoneet esille huolensa siitä, että minulla on täällä tekemisen

puutetta. Voin vakuuttaa kaikille, että aamu hurahtaa iltaan ihan samalla lailla, kuin Suomessakin. Päivätyön tekeminen on nyt vain toisenlaista. Nytkin on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt edes bloggaamaan. Aamulla ei tarvitse raahautua töihin kuuntelemaan ties mitä meriselitystä edellisestä illasta. Ei tarvitse istua vakuuttuneen näköisenä, kun ihmisille sattuu outoja, joiden seurauksena tiettyihin näytteisiin on pompsahtanut ei toivottuja positiivisia tuloksia. Voin käyttää päivän juuri niin kuin haluan. Ja minä haluan tarkkailla ja pohtia maailman menoa! Haluan lukea ja kävellä, kirjoittaa ja istuskella, uida ja nukkua. Päivät eivät millään tahdo riittää, että ehtisin joka päivä tekemään kaikkea tuota. Täällä on pakko pestä pyykkiä, on pakko käydä kaupassa ja tehdä kaikkia niitä toimia kun kotona Suomessakin. Kiitos nykyteknologialle, päivittäisiin rutiineihini kuuluu notkua tunti tai parikin juoruten sukulaissielujen kanssa ja selvittää viimeisimmät kuulumiset kotomaasta. Ihan niin kuin Suomessakin, mutta vain netin välityksellä.

Kummallista, miten maha vaan pömpöttää, vaikka joka päivä urheilee. Olisivatkohan ne vatsalihakset, jotka ovat vahvistuneet viime viikkoina ja kasvaneet ulospäin? Tänään ihmettelin omaa varjoani rannalla marssiessani. Varjo ei näyttänyt lainkaan sellaiselta pitkältä ja solakalta, kuten Suomen ilta-auringossa joskus näyttää. Päinvastoin, varjokuvani oli sellainen tasapaksu pökkelö, lyhyenläntä töpökkä. Muovikassi, josta on tullut rantaurheiluni tärkeä väline, näkyi kuvajaisessa epämääräisenä möykkynä. Varjothan eivät onneksi ole totta, eiväthän? Vaihdoin olkalaukun kävelyjen ajaksi kahteen muovikassiin. Olkalaukku tuppaa kastumaan, jos astelee liian liki aaltoja. Kaksi muovikassia päällekkäin aseteltuna on sitä paitsi erittäin kätevä kaikin puolin. Uloimpaan

muovikassiin asetellaan rantasandaalit ja sisempään kassiin mekko tms. katukävelyä varten tarkoitettu asuste ja vesipullo. Sitten laitetaan vain kassi käteen heilumaan ja mennään rantaan marssimaan! Muutama kolikko on tietty hyvä olla matkassa, vaikka vessakäyntiä varten. Ipaneman rannalla on huoltopisteitä laskujeni mukaan kuusi. Näissä pisteissä voi käydä maksua vastaan (1,70 realia, eli ei yhtään euroa) vessahelpotuksella tai sitten suihkussa, suihkun hintaa en tiedä. Maksuliikennettä varten on henkilökuntaa, ja huoltopisteiden katolla istuksii yleensä yksi tai kaksi miestä. Olen päätellyt, että nämä ovat rantavahteja, uimavalvojiksi heillä on liian pitkä matka mereen. Paikallisilla tuolinvuokraajilla on myös suihkuja tarjolla, näissä suihkuissa voi käydä maksutta.

 

Olen tehnyt mielenkiintoisia löytöjä rannalta. Yhtenä päivänä hietikolle oli ajautunut valtava määrä minibanaaneja. Suurimmassa osassa oli sisältö tallella. Siinä ne nakottivat hietikolla pitkin rantaa, märkinä ja orpoina. Toisena päivänä vastaan tullut korkokenkä herätti epäilyn, että kohta tulee jalkakin, tai sitten peräti ruumis. Ei tullut, vaan tuli miehen rantasandaali, nuhruisia ja märkiä vaatteita ja paljon kuolleita kaloja. Kalat olivat melko etovan näköisiä. Laatua en tunnistanut, oli sellaisia pitkulaisia kaloja, ja sitten vähän pullukampia kaloja. Molemmat lajit olivat vaaleita ja useimmalta oli syöty pää pois. Eikä tuoksukaan ollut enää mitenkään raikas tai sitruunainen. Olen nähnyt myös kuolleen ravun, valtavan suuren, vihreän, kuolleen heinäsirkan ja paljon iloisenvärisiä, nättejä pikkulintuja, jotka onneksi ovat olleet elossa. Rahaa olen löytänyt yhteensä 1,30 realia. Ensimmäisen rahalöytöni annoin tuplana kerjäläisnaiselle kaupan edessä, ja heti löysin seuraavana päivänä antamani määrän kaksinkertaisena. Että niin se tulee, mikä meneekin, vai miten se nyt sanottiin.

Kerran jäin ihmettelemään hieman tavallista pidempään miekkosta, joka juoksenteli edestakaisin rantaviivaa pitkin. Heppu nosteli käsiään ylös alas, polvistui välillä hiekalle ja molotti koko ajan käsittämätöntä litaniaa sanoja. Kaveri piti silmiään kiinni ja ravisutteli päätään ja siinä olevaa hiuspehkoa. Kerrassaan kummallisen näköistä touhua. Ajattelin ensin, että tyyppi rukoilee. Jos tämä onkin hyvin uskonnollinen maa, jossa julkisesti kiitetään ja pyydetään taivaallisilta apujoukoilta neuvoa ja opastusta. Nimittäin jonkin matkan päässä tästä juoksentelevasta rukoilijasta oli hiekalla polvillaan nuorehko mies, joka takaapäin katsottuna näytti pitävän päätään nöyrästi kumarassa ja käsiään rukousasennossa. Kuljettuani tämän hepun kohdalle turvallisen välimatkan pitäen, vilkaisin vaivihkaa silmänurkastani tätä rukoilijaa. Tyyppi asettelikin sukukalleuksiaan takaisin uimahousuihin, ilmeisesti tehtyään tarpeensa ensin hiekalle! Tästä viisastuneena arvelin ensiksi tapaamani rantahemmon olevan paikallinen kylähullu.

Kohtasimme ensimmäisen sauvakävelijän täällä. Tullessamme tänne nelisen viikkoa sitten totesimme, ettei sauvakävely ole täällä saavuttanut suosiota, katukuvassa ei ole sauvojen kanssa menijöitä näkynyt. Tämä päivän uskalikko sai hieman huvittuneita katseita osakseen. Toisaalta, meitä on huvittanut täkäläisten pukeutuminen Rion talvessa. Ilman lämpötila kun on laskenut alle 25, mutta pysynyt reilusti yli kahdenkymmenen, niin jo on pipot päässä ja saapikkaat jalassa. Karvakaulustakkeja on myös nähty rantakävelijöillä, samaan aikaan kun meikäläiset kulkee uikkareissa. Sunnuntaisin kaikki lähtevätkin rantakävelylle, yksi katu rannan vierestä on suljettu autoliikenteeltä, jotta kävelijät mahtuvat paremmin.

 

Kaikki on täällä erilaista ja omanlaista. Vasta neljä viikkoa paikan päällä olleena ei mitään ihmeellistä sisäpiirin tietoa ole kertynyt. Varsinaiset turistinähtävyydet olen jättänyt kaikki väliin toistaiseksi, odottelen, josko vaikka lasten kanssa yhdessä mentäisiin niitä katsomaan. Kristus-patsas näkyy Ipaneman rannalle pilvettömällä säällä pienenä ukkona. Sokeritoppavuorelle on kyllä tarkoitus mennä katsomaan auringonlaskua jonain iltana, kunhan ehditään. Aika kuluu yhtä joutuisaan kuin Suomessakin, vaikken mitään erityistä teekään.  Nyt olen innostunut lukemaan Brasilian yhteiskuntaoloista ja koulumaailmasta täällä. Lukemasta viisastuneena sitä katselee tätäkin ympäristöä taas eri näkövinkkelistä. Siitä ehkä toisella kertaa enemmän. Tänään ajattelin ottaa jonkin dekkarin käsittelyyn, tai sitten ihanan romantillisen tarinan. Katsotaan nyt, mitä Elisan kirjapalvelusta löytyy sähköisessä muodossa. Paperikirjat tulivat hotaistua jo ensimmäisten viikkojen aikana.

 Vielä vähän kuvia niille, joita kiinnostaa rantaelämä.


                                   Huoltopiste, jonka edustalle aamun myrsky teki uomia hiekkaan

Lentojalkapalloilijoita

 

Loppuun kuva kotitalostamme rannan suunnasta katsottuna, kuva on vino, talo on suora. Toivottavasti.

 

 

Pitää mainita vielä, että tämä kuvien käsittely täällä bloggerissa on syvältä. Ei koskaan saa kuvia sinne minne haluaa, eikä sen kokoisina kun haluaa. Sattumankauppaa, jos joku on onnistunut tarkoituksella oikein. Jotta pahoittelut tästä.