Näkemiin Rio!

      

Syrjään siirretyt

Naisilla on taipumus muokata tilaa, jossa hän viettää aikaansa. Jos nainen saa oman työhuoneen, ensimmäiseksi hän vaihtaa kalusteiden paikkaa ja tuo viherkasveja ikkunalle. Sitten hankintaan menee uudet matot ja uudet taulut.  Jotta nainen voi työskennellä harmoniassa ja viihtyä työpaikallaan, on feng shuit ja sen tapaiset jutut oltava kohdallaan. Tavaroita ja koristeita, joita nainen ripottelee ympärilleen, on naisen työhuoneessa, naisen asunnossa, naisen poikaystävän asunnossa ja yleensäkin siellä, missä nainen aikoo olla enemmän kuin kaksi viikkoa. Jos yritykseen tulee uusi naisjohtaja, hänen ensimmäinen konkreettinen toimintansa uudessa työpaikassaan on saada siivoustalkoot aikaiseksi ja kalusteet uusiksi, tai ainakin niiden paikkaa pitää vaihtaa. Sitten kukkia ja koristeita pöydälle, ja niin on naisen kosketus tehnyt ympäristölle ihmeitä ja kaikkien työteho nousee!  Eräs tuntemani iäkäs herrahenkilö sanoi joskus vuosia sitten, että naisilla on niin vahva pesäntekovietti, että kotia tehdään vähän joka paikkaan.

Kiertolaisen elämä on mielestäni melko yksinkertaista. Tämä voisi johtaa päätelmään, että minun pesänrakennusvietissäni on jotain vikaa. Tähän asuntoon, missä nyt olemme olleet noin kaksi kuukautta, olen hankkinut ainoastaan perunankuorimaveitsen, tiskirätin ja tiskisienen. Tiskisienen siksi, että täällä Riossa ei kerta kaikkiaan myydä tiskiharjoja. Mutta se on jo ihan eri tarinan aihe. Yhtään kukkaa en ole tuonut pöydälle, vaikka yhden kerran puolisokin tarjoutui ostamaan niitä. Ja kukkatarjonta on täällä tosi upea ja värikäs. Meidän ainoa pöytämme on täynnä koneita ja johtoja, ei tähän olisi kukkia mahtunut. Mutta täytyy myöntää, että itseään pitää muistuttaa aina välillä, etten tarvitse mitään, ja pesiä on jo rakennettu ihan tarpeeksi. Muutama pesä on ehditty jo purkaakin, kiitos sukulaisille ja ystäville tiheästä muuttoavusta viimeisen vuoden aikana!

                                                                                        Silityskeskus, puisella silityslaudalla, käsityötä

En ole siirrellyt huonekaluja, koska täällä ei mahdu niitä siirtämään. Koriste-esineitä olen työntänyt kaappiin piiloon, kipsistä valettu kurpitsa ei kuulu suosikkieni joukkoon. Eikä liioin krumeluurimaljakot, jotka tekevät kaapissa seuraa kurpitsalle. Tänne ei kerta kaikkiaan ole voinut tuoda mitään lisää. Pois olisi sen sijaan joutanut vaikka mitä. Yhtenä esimerkkinä homeinen leipäkori, joka on kirjahyllyn kaapissa. Samoin kaksi kolmesta silitysraudasta ovat olleet tarpeettomia. Kolme muuttoa vuoden sisällä on tuonut varmuuden siitä, että en tarvitse yhtään lisää tavaraa lisää elämääni. Meillä on yksi varasto Lahdessa täynnä tavaraa, jota en ole tarvinnut yli vuoteen. Kaikenlaista roinaa, jota on tullut kerättyä vuosien varrella, on nyt varastoituna ja täysin käyttämättömänä.

Majapaikka on kuitenkin kiva olla ihmisellä. Voin rehellisesti sanoa etsineeni majoitusta yli vuoden ajan. Tämän saa lukea niin, että olen roikkunut netissä tutkien kiinteistövälittäjien sivuja vuoden ajan, lähes päivittäin. Ensin Suomessa, ja nyt Riossa sama homma on jatkunut. Asunnon etsiminen on rankkaa puuhaa, ihan missä päin maailmaa tahansa. Asunnon etsiminen on myös aikaa vievää puuhaa. Pitäisi löytää sellainen asunto, joka on mukavalla paikalla. Pitää miettiä, minkälaisia palveluita haluaa kotinsa viereen ja mitkä palvelut voivat olla vähän kauempana. Pitää harkita, miten haluaa kulkea, käyttääkö omaa autoa, julkisia kulkuvälineitä vai pyöräileekö tai käveleekö kohteesta toiseen. Sijainti on iso juttu asunnon etsijälle. Sitten asunnon pitää olla asujilleen muutenkin sopiva. Jos tykkää kokata, keittiön täytyy olla siihen sovelias. Jos pitää isoja pippaloita, täytyy olla tilaa eikä hyvistä naapureistakaan ole haittaa. Jos viettää paljon aikaa kotona, asunnon pitää olla viihtyisä, että siellä on mukava olla.

Nettipalvelut, joihin on listattu myytävät tai vuokrattavat asunnot ovat asunnonetsijän aamulukemisto, päiväkahviseura ja iltaliturgia. Suomessa selkeä palvelu on esimerkiksi Oikotie, johon myyjät listaavat myytävät ja vuokrattavat asunnot. Kun löydät mieleisen asunnon, otat yhteyttä kyseistä asuntoa kauppaavaan välittäjään tai omistajaan. Suomessa tämä pelaa, ja asunnon ostaja voi luottaa, että myytävä tai vuokrattava omaisuus on sen oma, joka sitä tarjoaa. Välittäjä näyttää kohdetta pyydettäessä, ja jopa yleisiä näyttöjä pidetään.  Siskon kanssa vielä puolisen vuotta sitten puhelujemme pääaihe oli uudet, myytävät asunnot Lahdessa.

Täällä kaikki on taasen toisin. Asuntoja tarjoavat omistajat ja välittäjät, pahimmillaan molemmat yhtä aikaa. Mahdollisesti useat välittäjät tarjoavat saman omistajan samaa asuntoa. Jos haluat nähdä kohteen, pitää varautua, ettei omistaja välttämättä halua näyttää kohdetta. Tai omistaja ei ehdi näyttämään asuntoa, kenties vasta kolmen viikon kuluttua. Pitää varautua myös siihen, että välittäjäkään ei halua näyttää kohdetta. Ja pitää varautua siihenkin, ettei koko kohdetta edes ole. Jos nyt kuitenkin vuokrattava kohde löytyy, ja siihen voisi sen pesän kuvitella tekevänsä, on edessä vielä monta mutkaa. Jos asuntoa tarjoaa välittäjä, vuokra voi nousta tuplasti. Jos haluaa maksaa vuokrasta verot, hinta nousee noin 30 prosenttia. Ja sitten pitää olla kasa käteistä rahaa. Kukaan ei halua pankkiin talletuksia vaan kaikki haluavat maksun käteisellä. Ihan kuin järjestelmä olisi tehty rosvoja ajatellen. Kaikki tietävät, että ihmisillä on paljon käteistä, ja tilaisuushan monesti tekee varkaan. Sitten vielä varoitellaan kulkemasta kadulla arvotavaran kanssa.

Asunnot täällä ovat Suomen asuntoihin verrattuna ihan erilaisia. Olemme kiertäneet muutaman läpi etsiessämme syksyksi majapaikkaa. Keittiö on yleensä pieni ja kapea käytävä, jonka toiselle seinälle on asennettu kaapit ja tiskiallas. Astianpesukonetta ei yleensä ole. Ruuanlaitossa käytetään kaasua. Kaasuliesi ja uuni löytyvät monestakin asunnosta, joissakin voi olla parvekkeella myös hiiligrilli. Siis jos asuntoon kuuluu parveke tai terassi. Parvekkeet eivät ole täällä kovin suosittuja, niissä ei kuulemma voi kesäaikaan kuitenkaan olla. Pyykinpesukone on usein kapeassa keittiössä, ellei asunnossa ole erillistä tilaa pyykille. Jos on, sen tilan yhteyteen on usein rakennettu maid´s room, kapea tila, jossa on kapea sänky. Pyykit nostetaan katon rajaan kuivumaan omaan telineeseen, se vaikuttaa kyllä kätevältä. Ikkunoita ei ole välttämättä joka huoneessa, mikä kuumalla kelillä saattaa olla hyväkin. Sitten joka asunnossa on monta vessaa ja suihkua. Yhdessä asunnossa, jota kävimme katsomassa, oli peräti viisi vessaa. Rouvan unelmien kohde, sanoi mieheni. Rouvalta jäi kuitenkin tämä unelma saamatta. Hetken leikittelin ajatuksella, että vessaan voi istahtaa lähes minkä nurkan takana tahansa J

Asunnot, joita meille gringoille tarjotaan, ovat varustelultaan vanhoja, kuluneita ja nuhjuisia. Ne ovat käypäisiä lomailuun tai lyhytaikaiseen olemiseen. Kostea, lämmin ilmasto on jättänyt joka paikkaan jälkensä. Koneet ovat ruosteessa, maalit lohkeilevat seinistä ja hometta kertyy nurkkiin ja kaappeihin. Liinavaatteet ovat sellaisia, joista äitini tapasi leikata matonkuteita. Siistiä, kalustettua asuntoa on täältä todella vaikea löytää, ainakaan kohtuuhintaan. Suomen hintoihin verrattuna vuokrat ovat vähintään kolminkertaiset, ellei enemmänkin. Tarjolla olisi kyllä äärettömän upeita penthouseja, joissa on ulkoaltaat, jacuzzit ja mieletön näköala merelle. Sellaisen ottaisin hyvin kernaasti, mutta taitaa jäädä saamatta. Pitkäaikaiseen asumiseen on toisenlaisia vaihtoehtoja, mutta ne eivät koske meitä. Kolmen vuoden vuokrasopimusta emme lähde tekemään. Ja sellaisen tekemiseen kuulemma pitää palkata lakimies ja ties mitä muuta henkilökuntaa. Gringosta ei tule cariocaa (paikallinen asukas), ainakaan vielä.

Kompromisseja on siis taas luvassa, syksyllä, Rion keväällä. Tullessani lenkiltä nykyiseen majapaikkaan jokunen päivä sitten, katselin kummissani liikkuvaa jätesäkkiä toisella puolella tietä. Aikansa liikuttuaan säkki lojahti pitkälleen kivimuurin vierustalle ja liike seisahtui. Päättelin kyseessä olevan yhden yön kortteeri, tai ainakin muutaman tunnin majoitus. Ei varmaan kovin kallis, joskaan ei mukavuuksiakaan ole. Taas tuli todistettua, ettei ihminen paljon tarvitse, jotta pystyy elämään. Lämpöä, vettä ja ruokaa pitää kaikilla olla, elämisen perustarpeet tulevat siis vähällä tyydytettyä. Kukat ja koristukset löytyvät, kun vähän katselee ympärilleen. Ei kaikkea tarvitse itse omistaa, eihän? Vaikka en kyllä suostu jätesäkkiin majoittumaan, olivat maisemat miten hienot tahansa.

Kolmen yön kuluttua olemme taas Lahdessa. Majapaikka, mihin menemme, on molemmille jälleen uusi ja vieras, mutta tutussa kaupungissa. Tarpeistomme kulkee nykyään kahdessa matkalaukussa. No, täytyy myöntää, että tänne jää yksi laukullinen tavaraa, vähän vaatteita ja sellaista. Ja sitten Lahdessa on se varasto täynnä tavaraa. Sielläkin on vähän vaatteita ja sellaista. Ja sitten vietiin keväällä aikaisin mökille tavaraa. Sinne taisi mennä vähän vaatteita ja sellaista. Ja jätettiinpä siskon kaappeihin Lahteen jotain pientä. Kaksi kaapillista sielläkin on täynnä vähän vaatteita ja sellaista tavaraa. Toistaiseksi tämä blogi sulkeutuu, syyskuussa voi olla jatkoa luvassa. Mikä sitten on kirjoittajan mieliala, saa nähdä. Ja, näyttää siltä, että meillä on mahdollisuus saada asunto syksyksi täältä, meillä on sähköpostissa saatu lupaus sopimuksesta. Luotamme siihen, koska muutakaan emme voi. Näkemisiin!

 

Viinakset mielessä, sadepäivänä

Tänään on sadepäivä, ja kaikenlaista tuli mieleen.

Yksi rantaterassi, tarjoilulla

Suomeen on kuulemma saatu ensimmäinen terassi, johon alaikäiset voivat mennä. Kysymyksessä on nuorison itse ideoima juttu pääkaupunkiseudulla, Hesarin nettilehden mukaan. Kesäterassi, jolla ei ole anniskeluoikeutta.  Eli alaikäiset halusivat oman terassin, koska eivät voi mennä Suomessa terasseille, joissa on anniskelu, edes vanhempiensa kanssa. Mutta menevätkö vanhemmat nuoren kanssa kuppilaan, jossa ei tarjoilla väkeviä? Jätetäänkö mieluummin lapset parkkiin terassin ulkopuolelle, niin kuin koiratkin, jotta vanhemmat pääsevät baariin istumaan ? Näinkö oikeaa asennetta ja järkevää suhtautumista alkoholiin opetetaan?

Miksi toisaalla maailmassa on täysin luonnollista, että voi ostaa viinipullon tai muutkin tarvitsemansa alkoholipitoiset juomat ruokakaupasta? Meidän nykyisessä lähiruokakaupassamme, Rio Zona Zulissa, on pieni ruokailuun ja kahvitteluun tarkoitettu alue. Tänne alueelle voi tilata pitsaa, erilaisia voileipiä ja salaatteja. Aluetta voisi verrata Citymarketin tai Prisman kahvilaan. Poikkeuksena on se, että asiakas voi hakea saman kaupan hyllystä viinipullon ja nauttia sen sisällön tilaamansa aterian kanssa.  Ja jos viiniä jää yli, sen voi ottaa mukaan. Kaikkihan tietävät, että jos Suomessa tilaa ravintolaan viinipullon, se on juotava siellä loppuun, vaikkei justiinsa silloin tekisikään mieli enempää. Harmillista kyllä, ystävällinen tarjoilija ei pakkaa loppujuomisia mukaan nautittavaksi sopivampana hetkenä.

Rannalla täällä niin kuin monessa lomakohteessa Suomen ulkopuolella voi tilata melkein mitä vaan juomaa. Saatavilla on niitä caipirinhoja, joita aikaisemmassa kirjoitelmassani mainostinkin. Nyt olen jo kokeillut ananascaipirinhan, maracuja on parempi. Tarjolla on tietenkin myös vettä, olutta, limpparia ja mehuja. Vanhemmat voivat ottaa ihan siinä istuskellessaan aurinkotuolissa vaikkapa oluen, tarjoilija tuo rannalle asti. Ei tarvitse mennä erikseen aidatulle alueelle sitä nautiskelemaan, poissa toisten silmistä. Eikä kukaan vaikuta olevan humalassa tai päihtynyt, hauskaa sen sijaan monella näyttää olevan. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. Juju on tietysti siinä, ettei näissä tilanteissa juoda päihtymistarkoituksessa. Haluan uskoa, että me suomalaiset pystymme samaan. Olen varma siitä, että ne, jotka haluavat päihtyä, löytävät siihen keinon, aitojen kanssa tai ilman.

Suomalaisten väitetään olevan rajojen ja kontrollin ystäviä. Tänä kesänä kuulemani mukaan järjestysmies oli ottanut lapselta tikkarin pois tämän ollessa menossa kesätapahtumaan. Suomessa siis. Eväiden tuonti oli kielletty kyseiseen tapahtumaan, ja järjestysmies tulkitsi tikkarin evääksi. Sääntöjä pitää noudattaa, niin maailma pysyy mallillaan. Minulla ei ole mitään sääntöjä vastaan, enkä ole anarkismin kannattaja. Säännöt ja ohjeet luovat turvallisuutta ja mielenrauhaa. Jossain asioissa vain toivoisi, että maailmassa käytettäisiin tervettä järkeä sen sijaan, että vedotaan siihen, että näin sanoo ohjekirja. Että jotenkin joustettaisiin niiden rajojen sisällä, joita on pakko olla. Sillä lailla, että kaikilla olisi hyvä olla. Ehkä voisi olla niin, että kun saa vapautta käyttää omaa harkintakykyä, myös vastuuntunne kasvaa.

Me odotamme kiltisti, kun liikennevaloissa vaihtuu vihreä väri ennen kadun ylittämistä.Seuraava auto voi tulla vasta ylihuomenna, mutta me odotamme. Vihreällä valolla liikutaan, punaisella ei. Niinhän jo liikennelaulussa laulettiin minun lapsuudessani. "On valo vihreä, nyt katu ylitä." Täällä on taas kaikki toisin. Katu ylitetään silloin, kun ei autoja ole näkyvillä. Yleensä autoja on ja paljon. Siitä ei pidä välittää, koska aina voi juosta auton alta pois ja saada lisää meteliä maailmaan, kun hermostuneet kuskit painavat jarrua ja torvea. Vain tollot ja kaltaiseni turistit seisovat liikennevaloissa ja odottavat valojen värin vaihtumista. Puolison naamalla ehtii meikäläisen kanssa odotellessa vaihtua värit vihreästä punaiseen moneen kertaan, mutta melko hyvin äänet ovat pysyneet sisällä.

                                                                                                                      Pari paikallista bomberia

Täällä ei ole kiire kuin ajoneuvojen kuljettajilla. Liikenne on ihan hirmuinen, ajoneuvoilla vauhti on varmasti keskustan alueella lähemmäs sata kilometriä tunnissa. Kuskit polkevat kaasun pohjaan, vaikka seuraavat liikennevalot olisivat jo näkyvissä. Liikennerajoituksia ei ole näkynyt teiden varsilla, eikä poliisitkaan paneudu näihin pulmiin. Meteli on kakofoninen, torvet soivat, jarrut vinkuvat ja pakoputket laulaa. Toisin on kaupan kassoilla. Siellä ei ole kiirettä kenelläkään. Kesken ostostapahtuman saattaa kassaneiti alkaa keskustelemaan naapurikassan kanssa, ja yleensä keskusteluun liittyy kolmaskin henkilökunnan jäsen. Varmaankin tärkeitä asioita siinä käydään läpi. Vaikea sanoa, kun en ymmärrä paikallista kieltä. Siinä voi seisoa asiakas jos toinenkin odottamassa, että pääsee maksamaan ostoksensa. Olen huomannut, että riolaiset aloittavat ostostensa syömisen jo kassajonossa. Valmistautuvat siis pitkään jonotusaikaan hyvillä eväillä. Tämä on ihan totta, varmasti.


Ja, ettei kenellekään jää epäselväksi. Lapsia pitää suojella aikuisilta, jotka eivät hallitse juomistaan tai muiden päihteiden käyttöään. Kenenkään ei pitäsi elää lapsuuttaan humalaisten kanssa.